sunnuntai, 16. joulukuu 2007

Uusi alku numero 798524300

Uskokoon ken tahtoo, seuraa uusi alku numero 798524300! Eli tällä kertaa todellakin teen sen. Heh heh, ei kuulosta kovin vakuuttavalta. Mutta itse uskon taas itseeni, ainakin jonkin verran.

Virpin pudotus Suurimmassa Pudottajassa motivoi kovasti, samoin kuin työkaverini mietinnät siitä, miksi hän ei enää syö rasvaista ruokaa. Yksinkertaisesti siksi, koska hänellä on paljon parempi olo kun hän syö oikein ja melko vähän. Pieni nälkä pitää pirteänä ja kroppa kertoo, milloin on syönyt oikein.

Niin yksinkertaisesti sanottu, mutta silti sain tästä jonkunlaisen ahaa -elämyksen.

Uudet tavoitteet:
Aloitus ma 17.12.2007 87 kg
Välitavoitteet:
17.1.2008: 82 kg
17.2.2008: 78 kg
17.3.2008: 75 kg
17.4.2008: 72 kg
17.5.2008: 69 kg
17.6.2008: 67 kg
17.7.2008: 65 kg

Lopullinen tavoite 8 kk:n päästä
17.8.2008: 64 kg

Haluan olla energisempi ja iloisempi ja saada paljon lisää itsevarmuutta. En halua enää yksissäkään juhlissa tms. joutua koko ajan miettimään ulkoista olemustani.

Aijon lisätä liikuntaa paljon, käydä joka päivä kävelyllä n. puoli tuntia tai sitten salilla, jumpassa tms. Poikkeukset toki sallitaan, mutta vähintään 5 kertaa viikossa pitää tulla kalenteriin merkintä liikunnasta. Syömistä en vähennä minimiin todellakaan, vaan syön hyvin ja järkevästi, herkuttelenkin, repsahdankin aivan varmasti, mutta aloitan aina uudelleen enkä heitä hanskoja kehään!!!

perjantai, 28. syyskuu 2007

Kuntotestin tulos

Rapakuntoni on nyt sitten virallisestikin todistettu!

Olin tänään terveyskeskuksen fysioterapiassa kuntotestissä, jossa mitattiin aerobista suorituskykyä polkupyöräergometrilla. Minulla ei ollut maskia, vaan tulokset perustuivat sykkeen mittaamiseen, sykkeen tasaiseen nousuun (ettei sahaa ylös-alas) sekä siihen, kuinka kauan jaksoin polkea.

Kuvittelin, että n. 15 minuuttia kestävä testi on ihan pala kakkua. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä pyörä lisäsi vastusta minuutin välein ja minun piti polkea koko ajan tasaisella tahdilla 60-70 rpm. Alku oli lastenleikkiä, sillä aloitusvastus oli 30W, mutta 10 minuutin paikkeilla alkoi jo tuntua tosi raskaalta ja jossain 13 minuutin paikkeilla sietämättömän raskaalta. 14 minuutin jälkeen sanoi: "perkele, kyllä mä tuonne viiteentoista pääsen!" ja sitten menin hampaat irvessä puuskuttaen vielä kuuteentoista minuuttiin asti.

Tulos oli sen suuntainen kuin olin ajatellutkin, ehkä jopa vielä huonompi. Aerobinen suorituskykyni (METs) on 8,4 eli  heikko, lähellä heikon ja välttävä rajaa. (Heikko on 7,1-8,5 ja välttävä 8,6-9,6).

Kuitenkin fysioterapeutti sanoi, että siitä miten testin tulos jakautui perus-, vauhti- ja maksimaaliseen kestävyyteen, huomasi, että olen tehnyt jotain liikuntaa sentään ennenkin.

Puolen vuoden päästä uusitaan testi sillä ehdolla, että olen todellakin tehnyt jotain kuntoni kohottamiseksi. Toivon pääseväni tuolloin keskitasoon, tai ainakin välttävään asti. Motivaatiota tuollainen testi kyllä antaa, vaikka tiesinkin olevani melko huonossa kunnossa.


torstai, 27. syyskuu 2007

Hieno alku

Hyvin on homma alkanut ja hieno fiilis toden totta on!

Aloitin tosin kevyemmän elämän muutama päivä myöhemmin kuin lupailin, kun oli niin kiva siirtää vielä kerran huomiseen... Keventely alkoi siis virallisesti viime sunnuntaina 23.9.2007.

Arvauskeskuksen laihdutusryhmämme ensimmäinen kokoontuminen oli 25.9.2007. Ryhmä oli ihan OK, tosin olin pienin ja nuorin ja kun asia on minulle niin tuttua, niin lautasmallin opettelu tuntuu tylsältä. Lupaan itselleni kuitenkin käydä ryhmässä, edes punnituksessa, sillä säännöllinen kontrolli kyllä auttaa. Ryhmässä on todella mukavat ohjaajat ja asiasisältö on oikein tarpeellista, samoin sekin on hyvää, että ryhmä kestää helmikuun loppuun asti eli 5 kuukautta. En vain oikein jaksa kuluttaa aikaani kuuntelemalla itsestäänselviä asioita. Toki siellä hyödyllisiäkin vinkkejä ja ajatuksia voi mieleen jäädä.

Laskeskelin hieman kaloritarvettani Nutris -ohjelman avulla, ja sain tulokseksi, että laihdun noin kilon viikossa jos syön 1280 kcal päivässä ja liikun väh. 3 krt viikossa kuluttaen 300 kcal kerralla. Tähän perustuen luulisin, että sellaiset 1500-1600 kcal päivässä olisi sopiva määrä minulle. En viitsi kuitenkaan laskea kaloreita vaan vähän sinnepäin varmasti riittää.

Huomenna on edessä kuntotesti, saa nähdä tuleeko tuomioksi rapakunto vai totaalisen surkea kunto. Noh, puolen vuoden päästä tulos on toivon mukaan aivan erilainen.

 

torstai, 20. syyskuu 2007

Uudet aloitusmitat, uusi tavoite

Hups, olen päässyt vähän pullahtamaan tällä välillä. Tässä on viralliset, terveyskeskuksessa ryhmän aloitushaastattelussa otetut mitat:

Paino: 87,5 kg
Vyötärö. 102 cm
Rasvaprosentti: 40,5 %
Kolesteroli (elokuun 07 lopussa): 5,5

Tavoite 64 kg
Vyötärö: alle 90 cm
Rasvaprosentti: alle 30 %
Kolesteroli: alle 5

Välitavoitteet:
31.12.2007: 80 kg
10.3.2008: 75 kg
19.5.2008: 70 kg

Lopullinen tavoite:
11.8.2008: 64 kg

Tahti on jotakuinkin siis 0,5 kg viikossa.

Liikunnan suhteen tavoitteena on säännöllinen liikunta vähintään tunti 3-4 krt/vko. Menen kuntotestiin ensi viikolla, katsotaan sitten minkälaiset tavoitteet sieltä saan mukaani.


torstai, 20. syyskuu 2007

Todellinen klisee: "Uusi alku!"

No niin, repsahdus tuli ja pari kuukautta meni ihmetellessä minne se motivaatio katosi. Monta kertaa olen tälläkin välin aloittanut, syönyt pari päivää terveellisesti, jopa melkein parisen viikkoa, mutta sitten taas...plääh!

Nyt kuitenkin liityin terveyskeskuksen laihdutusryhmään ja tämä on nyt sitten virallisesti yritys numero 2, eli parempi ja fiksumpi ja juuri se yritys mikä toimii!!! (Joo joo, ja minä olen Kiinan keisari, toteaa nyt joku, mutta pakkohan minun on uskoa itseeni!)

Nyt tulee toinen hirveä klisee: HUOMENNA aloitan!

Kyllä vain, juuri niin teen, koska pakastimessa on vielä ihana suklaajätski ja kädessä karkkipussi, jonka ajattelin tänä illalla tuhota. Huomenna on paljon kivampi aloittaa kuin tänään :)

Eka laihdutusryhmän (tai sehän on oikeasti PAINONHALLINTARYHMÄ) kokoontuminen on ensi tiistaina, ja nyt on jo torstai. Ensi tiistaiksi siis pitäisi saada jo vähän painoa pois, sillä kaikki ryhmäläiset punnittiin jo tällä viikolla ekan kerran. Laitankin aloitusmitat tuonne toiselle sivulle.

No niin, taas mennään. Pitäkää hatuistanne kiinni, tämä tyttö peittoaa muut painonhallitsijat mennen tullen!